Wednesday, September 5, 2012

Erikoinen ekonomi esittäytyy

Moi! Olen Jussi, uusi JY-opiskelijalähettiläs. Tietojärjestelmätiede on pääaineeni ja tässä blogissa olisi tarkoitus kertoa, millaista sen opiskelu Jyväskylän yliopistossa oikein on.

Olen siis kolmannen vuoden aloittava tjt-opiskelija alunperin kotoisin Savonlinnan oopperaisesta kulttuurikaupungista. Jyväskylään tulin maisemareittiä Joensuun ja siellä tarkemmin ammattikorkeakoulun insinööriopintojen kautta. Insinöörihommat, tai tarkemmin AMK ei ollut se omin juttu, joten vaihdoin Tietojärjestelmätieteeseen.

Voi että! Se oli parhaita päätöksiä mitä olen ikinä tehnyt. Kanssaopiskelijat pääsivät yllättämään ei-nörttiydellään. Tai no, kai me tietojärjestelmätieteilijät ollaan kaikki omalla tavallamme nörttejä, mutta sellaisia hyvänlaatuisia. Muistetaan esim. useimmiten pitää henkilökohtaisesta hygieniasta huolta (Saunakulttuuri on väkevä) ja ns. kreisibailauskin tuntuu luonnistuvan. Osa tietää jotain tietokoneista, osa taas ei tiedä tietokoneista, eikä juuri muustakaan oikein mitään, mutta se ei tunnu menoa haittaavan.

Mulla on siinä mielessä ainutlaatuinen aitiopaikka tietojärjestelmätieteilijän opiskelijan arjesta, että olen mukana ainejärjestötoiminnassa hallituksen tiedottajana ja graafikkona. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opiskelijoiden ainejärjestö www.dumppi.fi onkin yksi Jyväskylän yliopiston aktiivisimmista.

Siinä ne kai tärkeimmät näin alkuun. Mulle saa lähettää kysymyksiä opiskelusta tai ihan mistä vaan joko Facebookkiin (https://www.facebook.com/JussiOJyOpiskelijalahettilas ), alas kommentteihin tai sähköpostilla jussi.m.ovaska(at)student.jyu.fi.

No comments: