Olipa kerran Stimulus ry:n viisikymmentävuotisjuhlat. Stimulus eli Stimppa on Jyväskylän psykologianopiskelijoiden ainejärjestö. Vuosijuhlat taas ovat tapa juhlistaa vuosien kertymistä akateemisen pöytäjuhlan keinoin. Oikeastaan sitsit voi nähdä irvokkaana versiona vuosijuhlista - illan kulku on periaatteessa sama, mutta sitseillä kaikki on tavalla tai toisella vinksallaan. Vuosijuhlat sen sijaan ovat arvokas tapahtuma, jossa pääsee petraamaan etiketin mukaista juhlakäyttäytymistä turvallisissa puitteissa.
Ainejärjestömme Dumpin hallitus sai kutsun kyseisiin pardyihin ja minä pääsin arpaonnen suosimana edustamaan ainejärjestöämme liikuntavastaava Kallen kanssa. Vaikka illalliskortti olikin tällä kertaa sponsoroitu, niin kuluja nämä arjen vastapainot aina tuovat tullessaan. Itse olen tähän mennessä selvinnyt lainapuvuilla, mutta nyt päätin satsata tuohon jokaisen miehen vaatekaapin peruselementtiin, tummaan pukuun. Naisilla dresscode on yleensä pitkä iltapuku ja tietysti kampaukset, meikit ja helyt vaativat myös oman panostuksensa. Joku kekseliäs lahjakin pitää ainejärjestön puolesta ideoida. Meidän lahjapaniikki tapahtui vujuja edeltävänä iltana ennen karaokeravintola Annelin kuoppajaiskekkereitä. Kuoppajaisista inspiraatiota haettuamme siirryimme viimeistelemään lahjan erääseen kellariin. Ellei maalin olisi tarvinnut kuivua yön yli, olisimme varmaan siirtäneet tämänkin askartelun deadlinen vuosijuhlapäivälle.
Lopputuloksena oli siis stimpan väreihin maalattu ja tuunattu Stimbus 5000 pulkka. Rakkaudella ideoitu ja viimeistelty lahja sai paljon kiitoksia, naurahduksia ja muutaman säälivän katseen vastaanottajilta:)
Vuosijuhlat ovat minulle tärkeä juttu. Stimpan juhlat olivat erityisen mukavat johtuen suuresta määrästä henkilökohtaisesti tuttuja ja tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa maljaa sai kohottaa. Tiiviisti aikataulutettu ilta koostui alun cocktail-tilaisuudesta, puheista, kunniajäsenten julkistamisista, yhteislaulusta, musiikki-esityksistä, tanssista ja mikä tärkeintä, hyvästä ruuasta ja juomasta. Juhlat jatkuivat paikallisessa yökerhossa, jossa juhlaväki sekoittui Halloween-teemabileiden karmivaan seuraan.
Laulamisesta en näköjään saa tarpeekseni, vaikka en sitä osaakaan.
kuva: Ville Kotimäki
Tälle syksylle minulla olisi vuorossa vielä Keski-Suomen ekonomien vuosijuhlat, jonne onkin lähdössä melkein koko meidän hallitus. Vuosijuhlia järjestetään lähes kaikkien vähänkään kookkaampien aine- ja muiden järjestöjen toimesta ympäri Suomea, ja se on aina aikamoinen urakka järjestävälle taholle. Useimmat järjestävät omansa esimerkiksi 2-4 kertaa kymmenessä vuodessa. Tietojärjestelmätieteen Dumppi ry:n 45v. juhlat ovat tiedossa ensi syksynä. Suosittelen kyseistä tapahtumaa varauksetta kaikille ainakin kerran opiskelu-uran aikana.
No comments:
Post a Comment